Käväistiin taas kesäisellä piknikillä Jyvässeudun ruoka- ja leivontabloggaajien kanssa. Tällä kertaa olimme Vaajakoskella, jossa olikin oikein nätit näkymät. :) Mm. tuo yllä oleva paattikin meidät ohitti. Niin ja meitä oli tosiaan paikalla itseni lisäksi:

Makuturisti
Katiskatar
Vallan Makee
Pikku Leijona
Helmi
Vaahtera

Syötävää oli taas niin paljon, että napa rouskui kun noita söi! :D Ja kaikki oli niin herkkua että huhhuh! :P

Pitihän niitä herkkuja itse kunkin kuvailla. :) Mitähän ohitsemme kävelleet mahtoivat tuumata, kun aikuiset naiset kamerat kädessään parveilivat herkkujen ympärillä? :D Harmi, kun en jaksanut ottaa järkkäriä mukaan. Huomaa taas kuvien laadusta, että kyseessä on ollut huono digikamerani. :( Voi kun omistaisi oikeasti hyvän digikameran niitä hetkiä varten, kun ei jaksa järkkäriä raahata mukanaan! :D

Itse tein tuollaista sitruunatorttua, jossa on päällä marenkia. Joka sitten kuljetusten aikana vähän lähti tuosta reunasta irtoamaan, mutta eipä tuo makua onneksi haitannut. Laittelen tuosta vaikka huomenissa reseptiä, kunhan ehdin. :)

En enää edes muista mitä kaikkea syötävää meillä oli, mutta ainakin pizzaa, leipää, muffineita, kakkuja, leivoksia yms. löytyi! :) Kukin varmaan laittanee blogeihinsa juttua tästä, joten niistä voi sitten käydä tarkistamassa että kuka toi mitäkin. ;)

Jaffa-keksiltä maistuvaa suklaakakkua, nomnom!

Suuri kiitos taas kaikille ihanille bloggaajille, oli kiva nähdä! :) Syksymmällä sitten taas!